...Noin 4 tuntia myöhemmin on aamuyö, itikat eivät nuku ja Uulan Ryöstäjä sekä Kyyninen Sadisti makaavat henkitoreissaan tulevan leiripaikan varvikossa. Näin alkoi ja melkein päättyi viikon kalastelu Ruotsissa.
Kevät on ehkä hieman myöhässä ja yleisten havaintojen perusteella olemme mahdollisesti ensimmäiset kävijät kyseisellä jokialueella sinä kesänä ja viikkoon emme onneksi muita piruparkoja edes kohdanneet. Viikkoon mahtui monenmoista elementtia, joista pääosin jokainen vaelluskalareissu muodostuu: myrskyä, hellettä, hyttysiä, aivan helvetisti hyttysiä, harjuksia, rautuja, uuden seelannin löytäminen, nuotiota, tuikkeja, pinturointia, kuorsausta, pussipastaa, tulikuumassa teltassa heräämistä, jäisessä vedessä kylpemistä ja paskaa läppää. Kun kyseisten elementtien suhteet ovat kohdillaan saadaan niistä ne mieleenpainuvimmat muistot aikaisiksi niin hyvässä kuin pahassakin.
Paluumatkalla kehittyi riutuneen vaeltajan turmio, joka tunnetaan myös Näätä-tinselinä. Ottipeli joka saa paatuneimmankin Erä-Jorman polvilleen anelemaan armoa tuon pyydyksen mahdin edessä. Autuaita ovat ne, joilla Näätä-tinseli on taskussaan.
Kiitokset Kehityksenjarrulle ja Kyyniselle Sadistille matkaseurasta ja hyvistä nauruista.

T. Uulan Ryöstäjä